maanantai 14. maaliskuuta 2016

All Good !

Heipparallaa! 

Täällä sitä vielä porskutetaan, vaikka pääsykokeisiin lukeminen onkin meinannut viedä kaiken vapaa-ajan lisäksi järjenkin 8) Mun arki pyörii noiden kirjojen ympärillä eikä mitään kovin kummosta ehdi siinä välissä tapahtua. Mitä nyt välillä ulkoilutan tuttavan australianterrieri Viliä tässä Haukilahdessa, käyn sillon tällöin töissä ja pistäydyn muutamana iltana viikossa salilla. 

Päädyin tosiaan alkuvuodesta hommaamaan ensimmäistä kertaa elämässäni salikortin, ja suureksi yllätyksekseni olen tykästynyt tohon touhuun :D Parasta on se, että salille on kotoa ehkä parisataa metriä ja siellä saa yleensä kymmenen aikaan illalla treenailla ihan kaikessa rauhassa. Kieltämättä ihan mukavaa vastapainoa tolle kirjojen tuijottamiselle. 

Viime viikolla arkea piristi Naistenpäivä ja ihanat kukat (ja berliininmunkit), jotka sain Tonilta  Lauantaina meillä oli jo kolmas välikoe valmennuskurssin puolesta ja sen jälkeen suuntasin vielä suloisen kummityttöni 2-vuotissynttäreille. 
Documents46Kollaasit43Eilen vietin ihan sataprosenttisen vapaapäivän, enkä edes vilkaissut kirjojen suuntaan. Oli ihan luksusta nukkua peräti kymmeneen asti, kun yleensä oon jo siihen mennessä ehtinyt opiskella hyvän tovin. Tein meille aamupalaksi proteiinilettuja, joita sitten puputettiin kaikessa rauhassa ja nautittiin myös aamukahvit pitkän kaavan mukaan. Ulkona oli niin houkutteleva sää, että päätettiin lähteä rantaan kävelylle -kuten aika moni muukin. Otin onneksi kamerankin mukaan, niin saa näille snapchat-kuville jotain vastapainoa ;) 

Iltapäivällä Maria tuli käymään meillä ja suunniteltiin meidän Lontoon (!!) reissua. Tehtiin siinä sivussa myös astetta terveellisempiä korvapuusteja tällä ohjeella, mutta niistä ei tullut ihan niin nättejä että olisin vaivautunut kuvia ottamaan :D Ihan syötäviä ne kuitenkin oli, vaikkakin vähän kuivakoita. 

Myöhemmin Marian jo lähdettyä mentiin Tonin isän kanssa syömään tohon Haukilahden kreikkalaiseen, ja ruoka oli taas kerran ihan älyttömän hyvää. Kannattaa käydä testaamassa jos täällä päin asustelee :--) Illalla katottiin kotona vielä Realin peliä, ja nukkumaan mennessä tunsin olevani rentoutuneempi kuin pitkään aikaan. Ihan täydellinen vapaapäivä 

Kollaasit42
IMG_7658 IMG_7604 IMG_7618 IMG_7590 IMG_7655 IMG_7607 IMG_7629 (1)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti