Mitä ihmiset yleensä tekee kun niillä on vapaa-aikaa? Oon nyt maannut sohvalla vähintäänkin tunnin tuijotellen vuoroin seinään, vuoroin kattoon ja aika ajoin bloggerin tyhjänä ammottavaan tekstikenttään. Mä en enää ees muista miltä se tuntuu, kun on vapaus tehdä ajallaan ihan mitä huvittaa. Joudun jatkuvasti muistutella itelleni, että hei, ei sun tarvii enää avata noita kirjoja. Anna niiden vaan möllöttää siinä, ei ne tuu hakemaan sua. Tää oli ihan oikeesti tässä.
Onhan sitä aika mahdoton sisäistää, että tää yhdeksän kuukauden uurastus todellakin tuli päätökseensä. Kirjojen avaaminen aamuisin kahvikuppi toisessa kädessä, läksytehtävien pakertaminen tunnista toiseen ja iltaisin valmennuskurssille lähteminen kun ovat olleet isoin osa mun arkea näinkin pitkän ajan. Niin kaukaiselta kuin syyskuu ja valmennuskurssin ekat tunnit nyt tuntuukin, niin kyllä tää aika meni paljon nopeemmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Sillon syksyllä ajattelin, että mullahan on kaikki maailman aika käytettävissä, mutta silti vielä pari päivää ennen koetta tuntui että kerrattavaa olis ollut vielä vaikka kuinka. Ei kai tässä urakassa voi koskaan tuntea olevansa täysin valmis.
Mun on kuitenkin pakko antaa itelleni mielikuvituskultamitali ihan vaan siitä hyvästä, että selvisin tästä rupeamasta kunnialla. En missään vaiheessa kuvitellutkaan jättäväni leikkiä kesken tai lakannut uskomasta itteeni -en edes keskiviikkona koetta hiki hatussa pakertaessani. Oon ylpee siitä, miten hyvin mulla pysy pakka kasassa itse koetilanteessa, jota varten olin valmistautunut pänttäämällä lähes päivittäin aamusta iltaan kuukausi kaupalla. Mulla oli nyt myös paljon korkeemmat odotukset itestäni kuin viime vuonna. Olisi siis varmaan ollut ihan luonnollistakin vähän panikoida, mutta jotenkin onnistuin pysymään tosi rauhallisena.
Keskiviikko tuntuu olevan jo ihan hämärän peitossa. En oo vieläkään täysin sisäistänyt, että se oli nyt se ihan oikea koe, eikä mikään harjoituskoe. Itse pääsykokeesta sen verran, että yllätyksellisyyteen oli tänä vuonna kyllä satsattu ehkä enemmän kuin mihinkään muuhun. Mua melkeen huvitti, kun selasin koetta läpi ja huomasin että helpoistakin tehtävistä voi saada peräti 10 pojoa, kun tavallisesti sais ehkä 4 -eli pisteiden hamstraus alkakoon. Sen lisäks koe oli jotenkin tosi lukiotyylinen, eikä yhtään lääkiskoetyylinen, mikä oli sekin vähän hämmentävää. Meitä kun valmistettiin kurssilla nimenomaan niihin soveltaviin tehtäviin.
Ja mitenkö mulla sitten meni? Ihan hyvin kai. Sain ainakin tosi paljon tehtyä, ja vaan kaks tehtävää kuudestatoista meni multa täysin ohi. Mutta nyt on mahdoton alkaa vertailla omaa suoritusta aiempiin kokeisiin ja niiden pisterajoihin. Maksimipisteet kun olivat tänä vuonna vaatimattomat 250, siinä missä ne oli viime vuonna 130 pojon luokkaa. Eli pisterajat tulee heittämään härän pyllyä ja kärrynpyörää ja ties mitä. Menin kaikesta huolimatta äsken kurkkimaan vastausanalyysejä, vaikka kuinka vannoin etten sitä tekisi. Näyttäis vähän siltä, että saattaisin saada yli puolet pisteistä, mutta se ei tosiaan kerro vielä mitään. Enkä tietenkään tiedä, miten tiukkoja arvosteluissa tullaan tänä vuonna olemaan, joten en nyt rupea tekemään mitään huteria johtopäätelmiä.
Seuraavat 42 päivää tulee olemaan ihan hirveetä kärvistelyä, kun oottelen tuloksia. Ajattelin ottaa taktiikaksi sen, että ängen mun kalenterin niin täyteen kaikkea menoa, että aika kuluu väkisinkin nopeasti :D Onneks nyt on kesä ja voin taas alkaa nauttia elämästä. ♥
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti