Ajoitettiin lähtömme jo puolenpäivän hujakoille, että ehdittäisiin kierrellä koko saari läpi ennen pimeän tuloa. Suurimman huomion saivat tälläkin kertaa kissapedot, jotka olivat yllättävän paljon ulkosalla hyytävästä säästä huolimatta. Pakkanen ja viima tuntuivat koettelevan meitä enemmän kuin leijonia, sillä löysimme itsemme jo puolen tunnin kuluttua sisältä lämmittelemästä...
Ehdin juuri ja juuri kuvata tikrut ja leijonat, kun kameran akku simahti. Pari pakkasastetta oli ilmeisesti sille liikaa.. Onneksi Sissillä oli sen uusi Olympus mukana, niin sain vielä muutaman kuvan räiskittyä, vaikken kyseistä kameraa osannutkaan käyttää... :D
Tämmönen talvinen eläintarhavisiitti oli oikeastaan aika avartava kokemus, sillä iso osa eläimistä oli yllättävänkin aktiivisia. Näin esimerkiksi ensimmäistä kertaa molemmat Korkeasaaren amurintiikereistä, ja vieläpä tosi läheltä! Taidettiin myös nähdä aasianleijonalauman kaikki jäsenet ja päästiin ihastelemaan reilu vuoden ikäisiä lumileopardeja lähietäisyydeltä. Karhut olivat sen sijaan talviunilla ja berberiapinat sisätiloissa, mutta nähtävää riitti silti useammaksi tunniksi.
Musta on ihan älyttömän hienoa, että täällä Suomessakin osallistutaan aktiivisesti uhanalaisten lajien suojeluun. En esimerkiksi tiennyt, että äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltuja amurinleopardeja elää luonnossa enää noin 60 yksilöä.. Ei siis ole mikään pikkujuttu, että Korkeasaaren amurinleopardille syntyi viime keväänä naaraspentu, joka sai muuten juuri pari päivää sitten nimekseen Hope. ♥
Eläintarhoilla on valtavan suuri merkitys lukuisten lajien säilymisen kannalta, ja siksi niiden toiminnan tukeminen on mielestäni tärkeää. Sinäkin siellä voit halutessasi antaa oman panoksesi suojelutyön tukemiseen muun muassa lahjoittamalla ihan pienenkin määrän rahaa tekstiviestin muodossa tai ryhtymällä esimerkiksi AMUR-hankkeen kuukausilahjoittajaksi, kuten minäkin tein : ) Lisää lahjoittamistavoista ja suojeluhankkeista voit lukea täältä.

Eläimellistä lauantaita kaikille ! ;--)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti