tiistai 5. tammikuuta 2016

Christmas Presents

Vitsi, miten kaunis pakkaspäivä! Ei edes haitannut talsia tuolla koirien kanssa, vaikka poskipäitä vähän kipristelikin. Talvisesta säästä huolimatta tänään oli aika laittaa jouluvermeet pakettiin ja heivata kuusi pihalle. Lupaan, että tämä on myös viimeinen jouluaiheinen postaus tältä erää -palataan näihin tunnelmiin taas ensi marraskuussa ;D

Joululahjat alkavat olla tässä iässä huomattavasti merkityksettömämpi osa joulua, kuin mitä ne joskus lapsena olivat. Enää en edes oikein osaa toivoa lahjoja, vaikka meidän suvussa niitä onkin edelleen tapana jakaa ristiin ja rastiin. Tiedän myös monia perheitä, joissa joululahjat on jätetty kokonaan pois ja ymmärrän kyllä miksi. Jollain tavallahan joulusta on tullut yhä kaupallisempi juhla, eivätkä kaikki halua tukea tätä ajatusmallia.

Vaikka meidän lähipiirissä lahjojen vaihtaminen onkin säilynyt perinteenä tähänkin asti, niin nykyään ainakin itselleni isompi juttu on tarkkaan mietittyjen lahjojen antaminen muille. Musta lahjojen vaihtamisessa ei ole mitään väärää, vaan on päinvastoin ihanaa levittää hyvää mieltä ja muistaa läheisiään edes kerran vuodessa. Mikään ei ole ilahduttavampaa kuin se saajan kasvoille leviävä hymy mieleisen lahjan paljastuessa kääröistä :-)

Vannon myös itse tehtyjen lahjojen nimeen, sillä niistä välittyy se aika ja vaiva, mikä lahjan eteen on nähty. Tänä vuonna aloitin neulomisen vähän turhan myöhään ja sain loppujen lopuksi tehtyä kahdet sukat ja yhden kaulahuivin. Huivi oli huomattavasti suuritöisempi kuin osasin arvata, ja asiaa hankaloitti lisäksi lahjan saajan jatkuva läsnäolo.. :D Kaikki lahjat valmistuivat kuitenkin juuri ajallaan, eli tyypilliseen tapaan edellisenä päivänä (tai yönä).

Ensi joulun tavoitteeksi asetan itse tehtyjen lahjojen osuuden kasvattamisen ja niiden tekemisen ajoissa ;) 
Documents41
Myös omista valokuvista on nykyään ihan älyttömän helppo tehdä persoonallisia lahjoja. Olen jo monena vuotena tilannut Ifolorilta vaarilleni kalenterin, jossa on itse ottamiani kuvia hänen omista hevosistaan. Kyseinen lahja on ollut vuosi toisensa jälkeen yhtä mieluisa. Tänä jouluna muistin myös äitiäni kuvalahjalla, kun teetin pienen canvas-taulun tästä valokuvasta...
IMG_2116 (1)
...ja äidillä tuli ihan kirjaimellisesti tippa linssiin paketin avattuaan.

Muita mielestäni onnistuneita lahjoja olivat esimerkiksi kummitytölle löytämäni supersöpö ja pehmeä kylpytakki, veljelle ostamani kaulahuivi, ruuanlaittoa rakastavalle isälleni annettu italialainen maustemylly ja laadukas sitruunaoliiviöljy, Tonin vanhemmille ostetut Pentikin tabletit sekä raakaruokaa rakastavalle sedälleni ja hänen vaimolleen annettu keittokirja. Tällaisia saajan mukaan mietittyjä lahjoja on ihana antaa : )

Sitten niihin muiden antamiin lahjoihin, jotka ylittivät kyllä reilusti kaikki odotukseni..
Täydet pisteet menevät ehdottomasti Tonille, joka onnistui lyömään mut niin ällikällä, etten lahjapaketin avattuani tiennyt miten päin olla. Papereista paljastui nimittäin aivan älyttömän ihana DKNY:n musta nahkalompakko, joka on niin mun näköinen kuin vain olla voi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan toi hölmö oli ostanut lisäksi Chanelin irtopuuterin, jota olin jo pidempään kuolannut raaskimatta ostaa sitä itse.. Kiitos vielä rakas, oot paras. <3 
IMG_6342 IMG_6372
Sukulaisilta sain myös kaikkea ihanaa ja ennen kaikkea hyödyllistä! Olin ihan huomaamattani "toivonut" Iittalan Taika-kulhoja ja Kivi-tuikkuja, sillä äitini muisti mun joskus höpöttäneen molemmista. Kulhot olivat vaariltani ja hänen avovaimoltaan, ja tuikkukupeista punainen (Karpalo) äidiltä ja siniharmaa (Sade) puolestaan mummilta. 
Q%oY267JSlq7t51c4dk6jA
Mummi oli innostunut ostamaan mulle vielä lisäksi kaksi ihanan isoa ja pehmeää Pentikin froteepyyhettä, joista toinen on luonnonvalkoinen ja toinen tummansininen. Otettiin ne itse asiassa heti ensimmäisen pesun jälkeen Tonin kanssa käyttöön, ja hyviä ovat olleet!

Yllä vasemmanpuoleisessa kuvassa komeilevat viinilasit ovat ystävältäni Annilta -kerrassaan osuva lahja taas kerran ;)

Tonin vanhemmilta sain ihan super hienon valkoisen leipälaatikon, jonka sisältä löytyivät nuo ylhäällä kuvassa näkyvät valkoinen ja punainen patalappu yhdessä veitsenteroittimen ja tölkinavaajan kanssa. Eipähän tarvii enää lainailla Tonin porukoiden veitsenterotinta tai tuskailla tomaattisosepurkkien kanssa.. :D Myös uuden leipälaatikon perään olin haikaillut jo pitkään, sillä edellinen metallihirvitys ei millään istunut meidän keittiön sisustukseen ja siitä oli kaiken kukkuraksi irronnut kahva jo joskus aikapäiviä sitten. 
IMG_6645 (2)
Äitini on myös innostunut neulomisesta ja sainkin häneltä maailman kauneimman kaulahuivin, jonka värit sopivat mun tyyliin kuin nenä päähän. <3
Documents53
Tuo yllä näkyvä Nealta saatu musta lyhty koristaa tälläkin hetkellä parvekettamme.

Veljeltäni sain kameraani uuden 32GB:n muistikortin, kun vanha 16GB:n ei tuntunut enää riittävän. Tämä lahja tuli siis todellakin tarpeeseen. Iskältä ja hänen avovaimoltaan sain puolestaan neljä Iittalan viinilasia ja hauskat pallokuvioiset Happy Socksit! Setäni perhe oli myös hyödyntänyt Ifoloria tilaamalla sekä mulle että veljelleni omat ihanat kuvataulut kummilapsistamme/serkuistamme <3

Viimeisenä -muttei suinkaan vähäisimpänä- on vielä pakko mainita työkaveriltani Paulalta saatu itsetehty suklaa ihanassa lasipurkissa. Oli muuten ihan törkeen hyvää ;--) 
IMG_5881
Olen ihan älyttömän kiitollinen joka ikisestä saamastani lahjasta -lämmin virtuaalihalaus kaikille jotka muistivat minua tänä jouluna. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti