Kulttuuripläjäys

Tää viikko on ollut siitä harvinaislaatuinen, että ollaan saatu ravata Tonin kanssa ties missä kekkereissä. Maanantaina oltiin Kroatian suurlähettilään residenssissä cocktail-kutsuilla ja tutustuttiin siellä ihan mielettömän kivoihin tyyppeihin, muun muassa 24-vuotiaaseen kroatialaiseen oopperalaulajaan Leoniin. Hän järkkäsikin meille liput keskiviikoksi Don Pasquale -oopperaan, jossa hän oli itsekin isossa roolissa.

Kutsuilla tutustuimme myös niin ikään kroatialaisiin Lunaan ja Lukaan, jotka ovat molemmat ihan älyttömän mukavia ja hauskoja persoonia. Tapasimme heidät vielä uudelleen oopperassa ja meillä oli ihan super hauska ilta. Totta puhuakseni itse ooppera ei kyllä ollut hidastempoisuudessaan mitään kaikista jännintä viihdettä ainakaan näin parikymppisen näkökulmasta, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus. Oli myös hauska nähdä ja etenkin kuulla Leon lavalla, kun oli tavannut hänet ensin ihan "siviilissä". Hän oli kyllä mahdottoman taitava, ja hänen hahmonsa olikin meidän kaikkien lemppari.

Palatakseni vielä maanantain cocktail-kutsuihin, niin yhdestä asiasta olen kyllä äärimmäisen yllättynyt ja jollain tavalla myös otettu. Nimittäin kaikki tapaamamme kroaatit puhuivat käsittämättömän kauniisti Suomesta ja suomalaisista..! En ensin ollut uskoa korviani, mutta kun kaikki tuntuivat olevan asiasta yhtä mieltä, niin olihan se pakko uskoa. Kaikki kehuivat esimerkiksi Helsinkiä kauniiksi ja kompaktiksi kaupungiksi, ja me suomalaiset ollaan kuulemma varsin mukavaa kansaa... :D

Mieleeni painui myös elävästi erään naisen innostus Suomea kohtaan. Hän sanoi niin ihanan aidosti rakastavansa kaikkea Suomessa: sen luontoa, ihmisiä, kaunista kieltä (?!), siis ihan kaikkea. Hän on tosin ehtinyt asua täällä vasta puolisen vuotta, joten eiköhän suurin into ehdi hieman laantua tossa talven aikana ;) Tai ehkä ei. Luulen nimittäin, että tää Suomi-myönteisyys on hyvin pitkälti asennekysymys. 

Lukalla oli mielestäni fiksu näkemys siitä, miksei kannata nähdä vaivaa suomen kielen täydelliseen opetteluun. Ensinnäkin, veisi (ihmisestä riippuen) vuosia opetella sujuvasti puhumaan näinkin vaikeaa kieltä kuin suomi, mutta puheesta tulisi silti aina kuulumaan selkeä aksentti. Toiseksi, vaikka kieltä oppisikin puhumaan, ei kukaan pysty olemaan täysin oma itsensä puhuessaan vierasta kieltä. Voin itse hyvin samaistua tähän, sillä vaikka pystynkin tarpeen tullen puhumaan suht sujuvaa englantia, en koskaan ole ihan se sama ihminen kuin omalla äidinkielelläni läpättäessäni. Joten ymmärrän varsin hyvin, miksi kaikki eivät jaksa nähdä niin älyttömästi vaivaa tämän meidän  "kauniin" kielemme opetteluun. Luka lisäsi kuitenkin, että on eri asia opetella kohteliaisuudesta muutamia oleellisimpia fraaseja suomeksi, mikä on myöskin hyvä pointti. 

Ohoh, mites tää teksti taas venähti näin pitkäksi. Mun piti turista ihan vaan pari sanaa oopperasta ja kroaateista, mutta tiivistäminen ei selvästikään oo ihan mun juttu. Tähän loppuun kuitenkin vielä maanantailta pari kuvaa, jotka ihana Maria kirmasi ottamaan just viime hetkellä ennen auringonlaskua. Vähän hämärä tunnelmahan näissä on, mutta parempi kuin ei mitään. En myöskään ehtinyt vielä kihartaa hiuksia ennen näiden kuvien ottamista.

Nautin suunnattomasti, kun sain kerrankin laittautua oikein huolella, pukea mekon päälle ja vetäistä korkkarit jalkaan -ja vielä peräti kaksi kertaa saman viikon sisällä. Nämä tapahtumat toivat kyllä mukavasti vaihtelua arkeen :) 

Leppoisaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle! ♥