torstai 5. marraskuuta 2015

Mádara Mania

En edes muista, milloin viimeksi ihoni olisi ollut näin hyvässä kunnossa tähän aikaan vuodesta. Yleensä heti säiden viiletessä ihoni alkaa paikoittain kuivua, mutta tänä syksynä moisesta ei ole ollut tietoakaan. Kiitos tästä kuuluu yksinomaan Mádaralle, jonka luonnonkosmetiikkatuotteet ovat pitäneet ihoni silkin sileänä.

Kehuin jo aiemmassa postauksessani muutamia Mádaran tuotteita, joita olin siihen mennessä ehtinyt testailla vasta muutamia kertoja. Nyt useamman viikon käytön jälkeen on mielipiteeni vain vahvistunut entisestään; Madaran kosmetiikkatuotteet ovat kuin luotu iholleni. Tämän lisäksi niiden luonnollisuus istuu omaan arvomaailmaani kuin nenä päähän.

Vihjasin myös messupostauksessa, että Mádara-kokoelmani on saanut hieman lisäystä. I love me -messuilla oli varsin kutkuttavia tarjouksia, jotka päätin tietysti hyödyntää. Siellä oli myös joitain tuotteita, jotka ovat poistuneet ainakin nettikaupan valikoimasta, kuten tuo alla olevassa kuvassa näkyvä huulirasva. Se on ehkä omaan makuuni hieman liian tahmeaa tavaraa, mutta antaa kivasti kiiltoa huulille. Hintaa sillä oli messuilla huimat kolme euroa.

IMG_3997 (1)

Myös tuo yllä oleva taivaallisen tuoksuinen palasaippua löytyi alelaatikosta parilla eurolla, samoin kuin toinen kasvosaippua jonka ostin lahjaksi. Aiemmin tekemältäni wish listiltä löytyivät myös silmänympärysvoide ja yövoide, joista kumpainenkin koristaa tätä nykyä kylppärini hyllyä. Olen ihan koukussa näihin molempiin tuotteisiin enkä lakkaa ihmettelemästä, kuinka pehmeältä ihoni tuntuukaan aina aamulla herätessä. Silmänympärysvoidetta en ehkä muuten olisi raaskinut ostaa, mutta messuilta sain sen käsittämättömään 10€ hintaan, ja yövoidekin oli mukavasti viitisen euroa halvempi kuin normaalisti.

Documents22 IMG_4018 (1)

Olen niin vaikuttunut näiden tuotteiden toimivuudesta, etten voi enää edes kuvitella käyttäväni jotain toista merkkiä. Mulle on vakiintunut ihana päivittäinen kasvojenhoitorutiini, jonka uskon pysyvän tällaisena pitkään. Ja koska nälkähän tunnetusti kasvaa syödessä, niin on mulla tälläkin hetkellä mielessä pari tulevaa hankintaa ; )

Muksaa torstaita kaikille 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti