sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Halfway to 40


Kakskyt lasissa, melekosta.

Onhan se tavallaan aika siistiä, etten oo enää teini -enkä edes tunne olevani. Oon aina ollut melko itsenäinen ja jostain syystä tykkään vastuusta ja siitä, että koen pärjääväni omillani. En esimerkiksi malta odottaa omaan kotiin muuttamista, vaikka tiedänkin sen tuovan paljon vastuuta (ja kuluja) tullessaan. Vaikka onhan tähän ajoittaiseen "omillaan" asumiseen jo tullut totuteltua viime keväästä asti, mutta on se silti eri asia sitten kun on oikeesti oma, itsensä näköinen kämppä. Ja kissa. Tai kaks.

Joten kyllä, 20 vuotta on ihan passeli ikä mulle.

_MG_7934

Mun oikee syntymäpäivä oli viime perjantaina eli 6.2. Sain sillon Tonilta nää ihanat kirkkaanpunaset ruusut Varsinaiseksi synttärilahjaksi sain hierontalahjakortin, johon kuuluu ensin kuumakivihieronta ja sit viel "normihieronta" päälle. Tulee kyl tarpeeseen :) Vielä näiden lisäksi (!) sain aivan ihanan David Jonesin käsilaukun, joka on just mun tyylinen -simppeli musta. Miten se aina osaa 

_MG_7971 _MG_7976

Perjantai-illaksi olin kutsunut vähän kavereita juhlistamaan mun synttäreitä, ja meitä tais olla täällä loppujen lopuks aika tarkalleen 20 henkeä. Paljon enempää ei olis tän kokoseen kämppään mahtunutkaan, kun nytkin oli jo melkosen tiivis tunnelma. Tarjolla oli pientä suolaista ja makeaa ja juotavaksi mitäs muutaakaan kuin sangriaa. Tein sitä ensimmäistä kertaa ihan itse, jotakuinkin tällaisella ohjeella:
  • 2 appelsiinia viipaleina
  • 1 sitruuna viipaleina
  • yhden sitruunan mehu
  • 1 pullo (0,75l) hedelmäistä punaviiniä
  • 0,5l appelsiinimehua
  • 0,5l Spriteä tai vastaavaa
  • jäitä 
Ja hyvää tuli! Olin itse asiassa varannut kaksinkertaisen määrän viiniä, mehua ja limua, joten täyttelin boolimaljaa aina sitä mukaa kun se tyhjeni. Aika sopivasti tuntui olevan meiän porukalle, kun kaikilla oli tietty vielä omiakin juomia mukana.

Ilta meni ihan älyttömän mukavasti ja kaikki tuntu viihtyvän hyvin. Tonin tekemä soittolista sopi illan tunnelmaan kuin nenä päähän, ja jossain vaiheessa musiikki soi jo sen verran kovalla, että oli suorastaan ihme ettei kukaan naapureista tullut valittamaan.. Mutta hyvä niin. 

Sen verran hauskaa oli, ettei kukaan tullut ottaneeksi yhtä ainutta kuvaa koko illalta. Sinäänsä sääli, koska olisi ollut hauska ikuistaa se tiivis tunnelma, mikä täällä perjantaina leijaili :D Ehkä sit ens kerralla. 

Namuun meiän oli alunperin tarkotus lähteä jo kymmenen pintaan, mutta lähtö venykin about yhteentoista asti. Itelläni jäi baarireissu harvinaisen lyhyeksi, kun paha olo pääs yllättämään joskus yhden maissa. Olin puuhastellut koko päivän niin armottomasti, että syöminen oli jäänyt vähän epämääräseks ja illallakin muistin huolehtia lähinnä siitä, että vieraat söivät kyllikseen. Ja kaikkihan sen tietää, miten käy jos ei ole syönyt kunnolla ennen alkoholin nauttimista, joten eipä siitä sen enempää. 

Lauantaina kooma. 

Tänään sain jo aikaseks ottaa kuvat perjantaina saamistani lahjoista.

_MG_7954 _MG_7963

Kiehl'sin vartalovoide ja varsin osuva lasinalunen on tietysti Annilta.. :') ♥ 

_MG_7938

Marialta, Ernalta ja Emmulta sain lahjakortin Salon West Hairiin ! Sen voi käyttää oikeestaan mihin vaan "hemmotteluhoitoon", kuten kasvo- tai vartalohoitoon, spa-hierontaan tai vaikka pikamanikyyriin. Ihana idea, kiitos tytöt ♥ 
(Samassa kuvassa myös se Tonilta saatu hierontalahjakortti.)

Lahjojen teemana tais tosiaankin olla hemmottelu, koska sain vielä Blondilta, Iirikseltä, Annilta, Merkulta ja Stevensiltä tämmösen ihanan Body Shop -setin ♥ Kyllä mun nyt kelepaa ; ) 

_MG_7948

Lahjaskumpat unohdin kuvata, mutta iso kiitos niistäkin! Ja ylipäätään kiitokset kaikille, jotka pääs paikalle :) Teitte mun illasta ihan mahtavan, vaikka loppuhuipennus olikin vähän eri luokkaa.. :D Mutta kerrankos sitä. 

Tässä vielä perjai-illan varaemäntä Lissu, joka oli lauantaina vähintäänkin yhtä väsynyt kuin omistajansa.. 

_MG_7984

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti