keskiviikko 28. tammikuuta 2015

This and that

Oon meinannu vallan unohtaa, että munhan piti laittaa parista vaatekappaleesta kuvat tänne jo sillon Espanjan reissun jälkeen. Ostin tosiaan siellä ollessani Stradivariuksesta tommosen mustan topin, johon oon ite kovin tykästyny. Itse asiassa myös toi varsin tavanomainen musta vyö on sieltä, mutta se on vähän liian pitkä kun en fiksuna tyttönä vaivautunut kunnolla kokeilemaan sitä ennen ostoa.. Pari reikää ku sais lisää ni olis hyvä. 

IMG_0679

Siniset balleriinat kaappasin hetken mielijohteesta yhdestä ihanasta pikku putiikista Nerjassa. Punnitsin vähän aikaa sinisten ja punasten välillä ja hetken jopa harkitsin niiden molempien ostamista, kun olivat niin houkuttelevasti alennuksessa -vaan 9e pari! Joku järjen ääni kuitenkin sanoi, etten tarvitse molempia, joten ostin vaan noi siniset. Ja nekin on vähän naftit. Eli putkeen meni. 

IMG_0065

Viimeset kuvat onki jo ennen joulua ostetuista vaatteista. Tuon ehanan bilehilepaidan löysin Mangosta, ja punanen "käännettävä" paita on puolestaan Selectedistä, samoin kuin sen alla oleva musta pitsitoppi. Teoriassa toi molemminpäin käytettävä paita on ihan hauska idea, mutta eipä se kyllä juurikaan istu noin miten se on vasemman puoleisessa kuvassa. Muutenkin jollain tavalla järkevämpi toisin päin. Sekin on muuten jotain ihme hilematskua, mikä muhun on menny. 

Pahoittelut iPhone-laadusta ja eritoten näistä ainaisista peilikuvista. En ainakaan toistaseks oo päässy tässä bloggaamisessa sille levelille, että mulla olis henkilökohtainen asukuvien ottaja, joten koittakaahan kestää :')

aNJkK3WnSvSNL1cZT2S7dA 20141204-2325421

Kävästiin muuten viime viikolla Tonin kanssa Ikeassa! Mulla oli pitkä ostoslista kaikesta elämääki tärkeemmästä mitä tarviin (kuten salaattilinko, mikrokupu, lakana, pussinsulkijat, roskis, tuikut..) ja samalla reissulla halusin hommata pari kivaa kasvia kotiin. Äidin suosituksesta ostin vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyvän viirivehkan, joka on kuulemma erityisen helppohoitoinen. Toinen kasvi, reunustraakkipuu, lähti mukaan osittain hintansa (1,50e!) ja osittain sen takia, että mulla oli pienempänä omassa huoneessa tollanen ja se eli monen monta vuotta :D

Ikeassa käymiseenhän kuuluu luontaisesti parin heräteostoksen tekeminen, ja niin kävi tälläkin kertaa. Ostin esimerkiksi ton valkosen kukkaruukun, jossa mun viirivehka nyt tönöttää tyytyväisenä. Toinen heräteostos oli pieni valkoinen ja ah, niin pehmeä vessanmatto. En olis ehkä voinu elää ilman sitä.

9UF3SGzlQfCnxYNKOcbJ0g

Nyt tää lähtee ihka ensimmäistä kertaa Jokereiden KHL-matsiin, adioos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti