Mulla ei ees riitä sanat kertomaan, kuinka ihana loma meillä oli Tonin kanssa Sisiliassa. Tää reissu oli ihan täydellinen yhdistelmä rentoa rannalla löhöilyä, aktiivilomailua ja ihanasta kulttuurista nauttimista. Taorminan kylä oli sanoinkuvaamattoman kaunis ja meidän Airbnb-kämppä osottautui ihan loistovalinnaksi. Kaiken kaikkiaan meidän loma oli niin onnistunut, että voisin koska tahansa palata ajassa taaksepäin ja jäädä sinne pidemmäksikin aikaa.
Matkan aikana kerty ainakin miljoona kuvaa jotka haluaisin täälläkin jakaa, mutta tässä toistaiseksi vaan sekalainen kokoelma reissukuvia. Toivottavasti näistä välittyy sinne ruudun toiselle puolelle edes ihan pikkiriikkisen rentoa lomatunnelmaa. Musta on ainakin ihana hetkeksi vaan uppoutua näihin kuviin kaiken tän kiireen keskellä.
Jotenkin kuvittelin, että opiskelupaikan saamisesta seuraisi autuas onnellisuus ja syvä helpotus, ja niinhän siitä ainakin pariksi päiväksi seurasi. Sitten alkoikin jo hullu asunnonmetsästys ja kymmenien muiden asioiden hoitaminen. Lisäksi pitäis töissä käydä ja ehtiä nähdä kaikkia kavereita, joten kalenteri ei ainakaan ammota tyhjyyttään. Nyt alkaa onneksi pikku hiljaa asiat järjestyä, niin eiköhän tää meno tästä jossain vaiheessa vähän rauhotu.
Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
P.s. Enää kuukausi koulun alkuun, iiik!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti